KUVAUS
Eturauhanen saa toisinaan maagisia mittasuhteita, kun puheena on miehen kiihottaminen ja orgasmit. Muutamissa elokuvissa eturauhanen on esitetty jopa ihmeellisenä orgasmikoneena. Suuren nautinnon ja eturauhasen yhteys ei ole kuitenkaan pelkkää legendaa, sillä eturauhasta kutsutaan toisinaan miehen G-pisteeksi.
G-pistekiihottajaa voi käyttää yhdynnän aikana tai masturboidessa eturauhasen kiihottamiseen. Kiihottajan käyttö aloitetaan rentoutumalla, jotta asettaminen ei olisi kivuliasta. Kiihotin asetetaan hyvin liukastettuna peräaukolle siten, että alaspäin kaartuva ohut häntä tulee selkäpuolelle ja paksumpi ylöspäin osoittava kiveksiin päin hieromaan välilihaa. Kiihotinta voi työntää omaan tahtiin peräaukon sisälle, kunnes se asettuu itsekseen oikealle paikalleen. Paikallaan olevaa kiihotinta voi asetella paremmin liikuttamalla sitä hännästä vetämällä. Ensimmäisillä käyttökerroilla kiihottimeen kannattaa totutella rauhassa ja kuulostella miltä omassa kehossa tuntuu.
Väliliha, sulkijalihas ja eturauhanen näyttelevät tärkeää osaa miehen seksuaalisen kiihotuksen estradilla. Valkoinen, kova muovi on jämäkkää ja tehokasta. Hienosti muotoiltu G-pistekiihottaja näytteleekin varmasti vahvaa roolia tulevaisuutesi seksinäytelmissä. Anna G-pistekiihottajan painautua itseäsi vasten ja tehostaa erektiotasi, orgasmien voimasta puhumattakaan!
Pese saippualla ja lämpimällä vedellä ennen ja jälkeen käytön. Puhdistamiseen voi käyttää myös erikseen lelujen puhdistukseen suunniteltuja puhdistusaineita.
- Materiaali: ABS-muovi.
- Sisään asetettava pituus: n. 8,6 cm
- Paksuimman kohdan leveys: n. 2,2 cm