KUVAUS
Jokaisen naisen elämässä tulee se hetki, kun vulvan alueelle kaivataan hieman lisää voimaa ja kestävyyttä. Esimerkiksi ikä ja synnytykset vaikuttavat vartaloon - erityisesti lantionpohjan lihaksiin. Onneksi on olemassa tapa treenata myös näitä!
Lantionpohjan lihasten harjoittaminen on helppoa, ja se onnistuu missä tahansa: suihkussa, ulkoillessa, television ääressä, keittiössä… Vain mielikuvitus on rajana! Treenaaminen onnistuu ilman apuvälineitä, mutta on havaittu, että pieneen tukeen turvautuminen motivoi. Siksi meillä on Geishan kuulat.
Geishan kuulat koostuvat kahdesta irrotettavasta geishakuulasta, jotka lepäävät turvallisesti silikonisessa kehikossa tai asettimessa. Valkoisten geishakuulien sisällä helisevät pienemmät kuulat, jotka tuovat harjoitteluun mukavan lisän nautintoa. Kuulat on helppo irrottaa pinkistä kehikosta, mikä helpottaa myös Geishan kuulien puhdistusta.
Treenikuulat auttavat kehittämään lantionpohjan lihaksiston kuntoa, jolloin orgasmi on helpompi saavuttaa ja se on voimakkaampi. Geishan kuulista voi siis olla apua myös orgasmivaikeuksiin, kunhan muistaa harjoitella säännöllisesti. Myös peniksellinen kumppani arvostaa varmasti voimakkaampaa puristusvoimaa, jonka saavutat treenaamalla.
Kokeile jännittää lantionpohjan lihaksia, kun kumppani on sisälläsi. Se saa hänet nauttimaan vieläkin enemmän!
- Kaksi irrotettavaa kovamuovista kuulaa
- Kuulien halkaisija 34 mm
- Joustava silikonikehikko lenksulla
- Kehikon halkaisija kuulien kanssa 35-40 mm
- Materiaali 100 % silikoni + ABS
ARVOSTELUT
OHJEET
Käyttöohje – Geishan kuulat
Materiaalit
- Kehikko: 100 % silikoni
- Kuulat: ABS-muovi
Turvallinen käyttö
- Käytä vain ehjää tuotetta.
- Älä käytä tuotetta, jos tunnet kipua, epämukavuutta tai ihoärsytystä.
- Varmista, että tuote on aina puhdas ennen ja jälkeen käytön.
- Käytä tarvittaessa vesipohjaista liukuvoidetta helpottamaan käyttöä.
- Älä käytä öljypohjaisia liukuvoiteita, koska ne voivat vahingoittaa silikonipintaa.
Puhdistus & huolto
- Irrota kuulat silikonikehikosta ennen puhdistusta.
- Puhdista kuulat ja kehikko lämpimällä vedellä ja miedolla saippualla.
- Voit käyttää antibakteerista lelujen puhdistusainetta täydellisen hygienian varmistamiseksi.
- Kuivaa huolellisesti ja säilytä kuivassa, pölyttömässä paikassa.
Vaurioituneen tuotteen varoitus
- Lopeta käyttö heti, jos tuote on vaurioitunut tai sen pinta on kulunut.
Ikäraja- ja säilytysohjeet
- Tuote on tarkoitettu vain aikuisille.
- Säilytä lasten ulottumattomissa.
Lisätiedot
- Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu@huippukiva.fi
Bruksanvisning – Geishakulor
Material
- Ram: 100 % silikon
- Kulor: ABS-plast
Säker användning
- Använd endast en oskadad produkt.
- Använd inte produkten om du upplever smärta, obehag eller hudirritation.
- Säkerställ att produkten alltid är ren före och efter användning.
- Använd vid behov ett vattenbaserat glidmedel för enklare användning.
- Använd inte oljebaserade glidmedel eftersom de kan skada silikonytan.
Rengöring & underhåll
- Ta bort kulorna från silikonramen innan rengöring.
- Rengör kulorna och ramen med varmt vatten och mild tvål.
- Du kan använda en antibakteriell rengöringsspray för leksaker för optimal hygien.
- Torka noggrant och förvara på en torr, dammfri plats.
Varning för skadad produkt
- Sluta använda produkten omedelbart om den är skadad eller om ytan är sliten.
Åldersgräns & förvaringsanvisningar
- Produkten är avsedd för vuxna.
- Förvara utom räckhåll för barn.
Ytterligare information
- Kundservice: asiakaspalvelu@huippukiva.fi